Kaunista Meri-loistoa.
Kyllä Hai on valtavan kokoinen kala :)
Tämä on suuri ja kaunis meri-vesi kala.
AKVAARIO KURKI
Menimme Vantaalle junalla ja Akvaario Kurki oli ihan kävelymatkan päässä asemalta.
Liike on monipuolinen akvaharrastajan liike. Monipuolisesti kaloja, myös meripuolen harrastajille kiviä ym. runsaasti. Liikkeessä on asiantunteva palvelu, ainakin sen kuvan sain myyjästä :). Palaan tänne toistekkin.
Monissa altaissa oli vähän erikoisempiakin kaloja mitä en ole koskaan nähnyt tahi kuullutkaan.
Tämä kala näytti minun silmääni mukavalta kalalta.. Tiedä häntä olisiko? Todennäköisesti ei jos lukee nimestä "ammatin". Mun kasviallas ei kaipaa tonkijaa ;)
Akvaario Kurjessa oli myös hyvä valikoima erilaisia akvaarioita. Silmääni osui myös n. 300l mutterin muotoinen allas joka oli myynnissä. Hienoja :)
AkvaarioLinna
Ajoimme taksilla Kurjesta Linnaan n.14km.
Akvaariolinnan altaat ovat myös levättömät ja siistit. Linnassa on kasveja myös monipuolisesti. Myyjän kanssa juttelimmekin pitkään altaistani ja niiden rutiineista, leväongelmista ym. Mukavaa jutustelua Kaisan kanssa (nimi luki kuitissa ). Siis ostin 2kasvia sekä JBL Ferrotabs, kasvilannote tabletteja.
Kasvit pakattiin hiilidioksiidillä täytettyyn pussiin. Kasvit selviytyi hienosti parin päivän pussissa olon. Myös kasvilannotteita oli runsas valikoima.
Myös ruokia ja tarvikkeita on runsaasti tarjolla.
Meripuolen harrastajille on paljon valokoimaa kaloissa ja muissa tarvikkeissa.
Suosittelen lämpimästi asioimaan kummassakin näissä liikkeissä. Palvelu molemmissa oli loistavaa :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti